Hidassome on vastalause mukanaan vievälle virralle ja pinnalliselle lukemiselle. Nykyaikainen sosiaalinen media on liian vauhdikasta jäljessä hiipivälle kirjanpitäjälle, joka kevään auringossa kyselee talven tekojen perään, ja syksyn saapuessa palaa kesän kuitteihin. Siksi hidastimme somen meidän vauhtiin sopivaksi, ja palaamme kerran kahdessa kuukaudessa ilmestyvien artikkeleiden, kyselyiden ja hämmentävien nappien äärelle. Joku kutsuisikin tätä internetin kulta-ajaksi. Hidassome on helevetin hyvä, ja olkoon! ps. Älä paina nappia
Hellu
1.11.2026
Kääk! Plääh! Riks, raks ja poks! Kuinka tutulta kuulostaa?
No sarjiksistahan nuo ovat.
Kävin viime keväänä katsomassa Tampere Kuplii -tapahtuman yhteydessä järjestettyä Vuoden 2025 Sarjakuvafinlandia-palkinnon julkistamistilaisuutta. Tilanne tuntui vieraalta, sillä en satunnaisia lemppareitani lukuun ottamatta ole erityisemmin lukenut sarjakuvia.
Vuoden 2025 Sarjakuvafinlandia-palkinnon nappasi Matti Hagelberg teoksellaan Vajoava Ateneum 2: Hyödyllisen taiteen puolesta.
Pyöritellessäni voittajateosta silmiini pisti sen takakansi. ”PIIRRÄ KUIN MATTI HAGELBERG”, mainostetaan takakannessa ilmaista kirjekurssia. Ilmoittautumistietojen lisäksi takakannen viesti sisältää muistutuksen siitä, miten piirtovälineitä löytyy ilmaiseksi kaikkialta esimerkiksi virastojen kynien ja toimiston kopiopaperin muodossa.
Niin. Onhan sarjakuva aika matalan kynnyksen taiteen muoto, vaikkei sitä näin hienossa palkintotilaisuudessa edes tule ajatelleeksi.
Minullakin oli tapana pienempänä piirtää sarjakuvia, joita ylpeänä kiinnitin lapsuudenkotini jääkaapin oveen magneeteilla. Vaikka piirrokset ovat pysyneet osana arkeani, on niillä tarinallinen leikittely jäänyt ala-asteaikoihin. Miullahan on nyt paljon enemmän sanottavaa kuin mitä kahdeksanvuotiaana, mikä miuta muka estää purkamasta ajatuksia paperille sarjakuvan muodossa?
Niinpä tartuin kynään ja piirsin lyhyen sarjiksen dinosauruksista:
1. Tarinankerronta:
Sattuiko sulle joku hassu kommellus, mutta et ole koskaan löytänyt saumaa kertoa siitä kavereillesi? Piirrä se ja laita kiinni esimerkiksi vessan seinään (tai kuten aiemmin mainittu, jääkaapin oveen). Toimii jäänmurtajana, ja onhan se itse tehty taide seinällä nyt ihan todella hienon näköistä!
2. Palautuminen:
Piirtäminen on loistava vastaisku puuduttavalle sosiaalisessa mediassa roikkumiselle. Hetkiseksi paikoilleen pysähtyminen kiireisen arjen keskellä on hyvä tapa antaa aivoille luovaa uudelleenlatautumista. Aluksi saattaa tuntua että äh, eihän mulla ole tällaiseen aikaa. Loppujen lopuksi se vie lyhyimmillään vaan pari minuuttia ja kuka tietää, saatat innostua jatkamaan pidempäänkin.
3. Lahja:
Käsin tehty synttärikortti aina parempi kuin lähikaupasta ostettu mukahauska massaprintti. Edes parinkin ruudun sarjis vaikkapa yhteisestä muistosta on mahtava lahja ystävälle. <3
4. Kehittyminen:
Jos yhden sarjiksen piirrettyäsi oikeasti innostut ja jatkat, niin siinä huomaamattaan edistyy ja tulee paremmaksi! Nykypäivänä tuntuu, että moni jättää harrastukset kesken, koska on paine olla välittömästi hyvä kaikessa mitä yrittää. On hieman hölmöä ajatella, että ”no voisin vaikka piirtääkin sarjiksen, kunhan ensin opettelen piirtämään”. Pah! Tekemällä oppii ja hiljaa hyvä tulee.
5. Tunteiden ja ajatusten purku:
Sarjakuva, kuten taide ylipäätään on hyvä keino käsitellä toisinaan hankaliakin tunteita. Idea piirtämääni dinosarjikseen tuli nimenomaan omista tunteistani ja siitä ajatuksesta, etteivät mitkään arjen paineistani tule kestämään ikuisesti. Se, että onko tämä positiivinen vai negatiivinen asia on loppupeleissä lukijan tulkittavissa.
Itselleni vaikeinta oli aloittaminen. Kynä oli kädessä ja paperi edessä, mutta mieli löi tyhjää. Sitten muistin dinosaurukset, joita miulla oli tapana piirtää muistiinpanojen marginaaleihin lukiossa.
Ne tuntuivat tarpeeksi tutuilta.
Kannattaa etsiä protagonisteja läheltä arkea tai oman menneisyyden syövereistä. Jos siulla ei tule mieleen mitään mikä tuntuisi ns. omalta, niin tässä pari päähenkilöideaa:
Noniin, nyt on hahmo. Mitä seuraavaksi? Toisinaan auttaa, jos hahmoa ihan vaan piirtelee useaan otteeseen ja katsoo, mitä siitä tulee. Jos mahdollista tilannetta sarjakuvalle ei kuitenkaan meinaa millään syntyä, tässä pari tärppiä:
Idean jälkeen kaikki mitä jää jäljellä on itse piirtäminen. Tähän en voi muuta vinkkiä antaa kuin että aivot narikkaan ja piirtohommiin!
On tosin totta, että jokaisen meidän päässä asuu pienenpieni kriitikko, joka saattaa helposti jäädyttää kynän liikkeen ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Itselleni ehkä vaikeinta piirtoprosessissa oli oppia olemaan kuuntelematta sitä. Siitä sisäisestä ininästä kannata välittää!
Jos en olisi aloittanutkaan, ei mulla olisi tällä hetkellä pientä söpöä stegosauruspiirrosta piristämässä päivää jääkaapin ovessa.
Hellu
1.11.2026
Kääk! Plääh! Riks, raks ja poks! Kuinka tutulta kuulostaa?
No sarjiksistahan nuo ovat.
Kävin viime keväänä katsomassa Tampere Kuplii -tapahtuman yhteydessä järjestettyä Vuoden 2025 Sarjakuvafinlandia-palkinnon julkistamistilaisuutta. Tilanne tuntui vieraalta, sillä en satunnaisia lemppareitani lukuun ottamatta ole erityisemmin lukenut sarjakuvia.
Vuoden 2025 Sarjakuvafinlandia-palkinnon nappasi Matti Hagelberg teoksellaan Vajoava Ateneum 2: Hyödyllisen taiteen puolesta.
Pyöritellessäni voittajateosta silmiini pisti sen takakansi. ”PIIRRÄ KUIN MATTI HAGELBERG”, mainostetaan takakannessa ilmaista kirjekurssia. Ilmoittautumistietojen lisäksi takakannen viesti sisältää muistutuksen siitä, miten piirtovälineitä löytyy ilmaiseksi kaikkialta esimerkiksi virastojen kynien ja toimiston kopiopaperin muodossa.
Niin. Onhan sarjakuva aika matalan kynnyksen taiteen muoto, vaikkei sitä näin hienossa palkintotilaisuudessa edes tule ajatelleeksi.
Minullakin oli tapana pienempänä piirtää sarjakuvia, joita ylpeänä kiinnitin lapsuudenkotini jääkaapin oveen magneeteilla. Vaikka piirrokset ovat pysyneet osana arkeani, on niillä tarinallinen leikittely jäänyt ala-asteaikoihin. Miullahan on nyt paljon enemmän sanottavaa kuin mitä kahdeksanvuotiaana, mikä miuta muka estää purkamasta ajatuksia paperille sarjakuvan muodossa?
Niinpä tartuin kynään ja piirsin lyhyen sarjiksen dinosauruksista:
1. Tarinankerronta:
Sattuiko sulle joku hassu kommellus, mutta et ole koskaan löytänyt saumaa kertoa siitä kavereillesi? Piirrä se ja laita kiinni esimerkiksi vessan seinään (tai kuten aiemmin mainittu, jääkaapin oveen). Toimii jäänmurtajana, ja onhan se itse tehty taide seinällä nyt ihan todella hienon näköistä!
2. Palautuminen:
Piirtäminen on loistava vastaisku puuduttavalle sosiaalisessa mediassa roikkumiselle. Hetkiseksi paikoilleen pysähtyminen kiireisen arjen keskellä on hyvä tapa antaa aivoille luovaa uudelleenlatautumista. Aluksi saattaa tuntua että äh, eihän mulla ole tällaiseen aikaa. Loppujen lopuksi se vie lyhyimmillään vaan pari minuuttia ja kuka tietää, saatat innostua jatkamaan pidempäänkin.
3. Lahja:
Käsin tehty synttärikortti aina parempi kuin lähikaupasta ostettu mukahauska massaprintti. Edes parinkin ruudun sarjis vaikkapa yhteisestä muistosta on mahtava lahja ystävälle. <3
4. Kehittyminen:
Jos yhden sarjiksen piirrettyäsi oikeasti innostut ja jatkat, niin siinä huomaamattaan edistyy ja tulee paremmaksi! Nykypäivänä tuntuu, että moni jättää harrastukset kesken, koska on paine olla välittömästi hyvä kaikessa mitä yrittää. On hieman hölmöä ajatella, että ”no voisin vaikka piirtääkin sarjiksen, kunhan ensin opettelen piirtämään”. Pah! Tekemällä oppii ja hiljaa hyvä tulee.
5. Tunteiden ja ajatusten purku:
Sarjakuva, kuten taide ylipäätään on hyvä keino käsitellä toisinaan hankaliakin tunteita. Idea piirtämääni dinosarjikseen tuli nimenomaan omista tunteistani ja siitä ajatuksesta, etteivät mitkään arjen paineistani tule kestämään ikuisesti. Se, että onko tämä positiivinen vai negatiivinen asia on loppupeleissä lukijan tulkittavissa.
Itselleni vaikeinta oli aloittaminen. Kynä oli kädessä ja paperi edessä, mutta mieli löi tyhjää. Sitten muistin dinosaurukset, joita miulla oli tapana piirtää muistiinpanojen marginaaleihin lukiossa.
Ne tuntuivat tarpeeksi tutuilta.
Kannattaa etsiä protagonisteja läheltä arkea tai oman menneisyyden syövereistä. Jos siulla ei tule mieleen mitään mikä tuntuisi ns. omalta, niin tässä pari päähenkilöideaa:
Noniin, nyt on hahmo. Mitä seuraavaksi? Toisinaan auttaa, jos hahmoa ihan vaan piirtelee useaan otteeseen ja katsoo, mitä siitä tulee. Jos mahdollista tilannetta sarjakuvalle ei kuitenkaan meinaa millään syntyä, tässä pari tärppiä:
Idean jälkeen kaikki mitä jää jäljellä on itse piirtäminen. Tähän en voi muuta vinkkiä antaa kuin että aivot narikkaan ja piirtohommiin!
On tosin totta, että jokaisen meidän päässä asuu pienenpieni kriitikko, joka saattaa helposti jäädyttää kynän liikkeen ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Itselleni ehkä vaikeinta piirtoprosessissa oli oppia olemaan kuuntelematta sitä. Siitä sisäisestä ininästä kannata välittää!
Jos en olisi aloittanutkaan, ei mulla olisi tällä hetkellä pientä söpöä stegosauruspiirrosta piristämässä päivää jääkaapin ovessa.
Klikkaa lukeaksi koko juttu
Lauri
1.11.2026
Yksi yritystoiminnan elinehdoista on, että asiakkaat tietävät siun olevan olemassa. Nykypäivänä se poikkeuksetta tarkoittaa vahvaa somepresenssiä varisinkin ilman kivijalkaa toimivilla yrittäjillä, jolloin asiakkaita ei voi houkutella sisään värikkäiden neonkylttien tai ilmaisten ämpärien avulla.
Entä jos sosiaalisesta mediasta on alkanut saamaan allergisia oireita? Somettamisesta tai somemarkkinoinnista on sosiaalisuus hävinnyt jo kauan aikaa sitten. Tuntuu, että se on lähempänä vanhan ajan markkinoita, joissa ympäri toria huudetaan ”Katsokaa minua! Minä olen olemassa!”
Facebookista lähdin vuoden vaihteessa. Linkediniin en ole onneksi onnistunut juurtumaan, joten jäljelle on jäänyt enemmän ja vähemmän Instagram, jonka päivittäminen on ollut lähinnä luokkaa ”Älkää huolestuko! Olen vielä elossa”.
Markkinointi somessa vaatii jatkuvaa, aktiivista, nopeatempoista työtä. Kirjanpitäjän työssä ollaan tekemisissä historian kanssa. Mitä on tapahtunut viime kuussa, mitä edellisellä vuosineljänneksellä. Mitä ostit Tokmannilta 2026 tammikuussa hintaan 7,34 €? Tästä syystä reaaliaikaiseen ja nopeaan someen hyppääminen tuntuu pelottavalta ja raskaalta.
Olin kuullut huhua, että jengi on siirtynyt takaisin uutiskirjeisiin, mutta suhteeni sähköpostiin on samaa luokkaa, kuin Linkedinin pöhinään. ”On nimittäin isoi juttui tulossa!” Viha on ehkä liian voimakas sana, mutta ei se kaukana ole. Pelkkä ajatus sähköpostilistojen ylläpitämisestä ja toisten sähköpostin tukkimisesta tärkeillä uutisilla alkoi aiheuttamaan ihottumaa.
Voisipa vielä palata aikaan, kun internetin ja somen saattoi jättää nurkassa olevalle 150 cm korkealle ATK-pöydälle. Kun sähköpostiin kilahti viestejä kavereilta. Kun reagoinnit olivat viestejä eikä klikkauksia. Kun internetissä oli väriä, loistetta ja jännitystä.
Niinpä päätimme viedä markkinoinnin takaisin sinne, missä aika kulkee verkkaammin ja lempeämmin. Siksi Hidassome.
Hidassome on uutiskirjeen ja verkkojulkaisun välimuoto, joka hakee inspiraatiota internetin kulta-ajasta vuosilta 2005–2015 ja sen ajan pop-kulttuurista. Julkaisemme täällä kulttuuriin, luoviin aloihin ja taloushallintoon liittyviä artikkeleita höystettynä kevyemmällä materiaalilla. Julkaisutahti on hidas 1–2 kuukauden välin tapahtuva ”somefeedin” päivitys. Tervetuloa Hidassomeen!
Lauri
1.11.2026
Yksi yritystoiminnan elinehdoista on, että asiakkaat tietävät siun olevan olemassa. Nykypäivänä se poikkeuksetta tarkoittaa vahvaa somepresenssiä varisinkin ilman kivijalkaa toimivilla yrittäjillä, jolloin asiakkaita ei voi houkutella sisään värikkäiden neonkylttien tai ilmaisten ämpärien avulla.
Entä jos sosiaalisesta mediasta on alkanut saamaan allergisia oireita? Somettamisesta tai somemarkkinoinnista on sosiaalisuus hävinnyt jo kauan aikaa sitten. Tuntuu, että se on lähempänä vanhan ajan markkinoita, joissa ympäri toria huudetaan ”Katsokaa minua! Minä olen olemassa!”
Facebookista lähdin vuoden vaihteessa. Linkediniin en ole onneksi onnistunut juurtumaan, joten jäljelle on jäänyt enemmän ja vähemmän Instagram, jonka päivittäminen on ollut lähinnä luokkaa ”Älkää huolestuko! Olen vielä elossa”.
Markkinointi somessa vaatii jatkuvaa, aktiivista, nopeatempoista työtä. Kirjanpitäjän työssä ollaan tekemisissä historian kanssa. Mitä on tapahtunut viime kuussa, mitä edellisellä vuosineljänneksellä. Mitä ostit Tokmannilta 2026 tammikuussa hintaan 7,34 €? Tästä syystä reaaliaikaiseen ja nopeaan someen hyppääminen tuntuu pelottavalta ja raskaalta.
Olin kuullut huhua, että jengi on siirtynyt takaisin uutiskirjeisiin, mutta suhteeni sähköpostiin on samaa luokkaa, kuin Linkedinin pöhinään. ”On nimittäin isoi juttui tulossa!” Viha on ehkä liian voimakas sana, mutta ei se kaukana ole. Pelkkä ajatus sähköpostilistojen ylläpitämisestä ja toisten sähköpostin tukkimisesta tärkeillä uutisilla alkoi aiheuttamaan ihottumaa.
Voisipa vielä palata aikaan, kun internetin ja somen saattoi jättää nurkassa olevalle 150 cm korkealle ATK-pöydälle. Kun sähköpostiin kilahti viestejä kavereilta. Kun reagoinnit olivat viestejä eikä klikkauksia. Kun internetissä oli väriä, loistetta ja jännitystä.
Niinpä päätimme viedä markkinoinnin takaisin sinne, missä aika kulkee verkkaammin ja lempeämmin. Siksi Hidassome.
Hidassome on uutiskirjeen ja verkkojulkaisun välimuoto, joka hakee inspiraatiota internetin kulta-ajasta vuosilta 2005–2015 ja sen ajan pop-kulttuurista. Julkaisemme täällä kulttuuriin, luoviin aloihin ja taloushallintoon liittyviä artikkeleita höystettynä kevyemmällä materiaalilla. Julkaisutahti on hidas 1–2 kuukauden välin tapahtuva ”somefeedin” päivitys. Tervetuloa Hidassomeen!
Klikkaa lukeaksi koko juttu
Hellu
1.11.2026
Näin kertoo pitkän linjan teatteriharrastaja ja ohjaaja Lauri Haltsonen, joka teatterintekijän uran sijaan löysi itselleen merkityksellisen työn kulttuurin tilittäjänä. Kankeana ja ankeana pidetystä kirjanpitäjän nimikkeestä on muodostunut hänelle titteli, jota voi kantaa ylpeydellä.
Miten kulttuurin ja kirjanpidon voi yhdistää, ja kuinka näin erilaisten palasten muodostamaa arkea sitten pidetään tasapainossa?
Tämä näkemys kuitenkin rakoili ensimmäistä kertaa peruskoulun viimeisellä matikankurssilla, kun hän huomasi tilastotieteen olevan itse asiassa ihan hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa.
Tämän älyäminen ei kuitenkaan vienyt Haltsosta välittömästi kirjanpidon pariin, vaan peruskoulun jälkeen alkoivat opinnot lähihoitajana. Hän kuitenkin jätti nämä opinnot kesken ja lähti opiskelemaan markkinointia kyetäkseen mainostamaan teatteriesityksiä paremmin.
Merkonomin opinnoissa Haltsonen tykästyi taloushallinnon laskelmiin ja Excel-taulukoihin, mikä johti tradenomiopintoihin myöhemmin elämässä. Laskentatoimessa kiehtovinta ovat hänen mielestään luovat ratkaisut, joissa ulkoa opettelemisen sijaan sai käyttää omaa ongelmanratkaisukykyään.
Mielenkiinnonkohteina toisistaan varsin erilaiset kulttuuri ja taloushallinto yhdistyivät Haltsosen elämässä vuonna 2019, jolloin hän perusti Kulttuurin tilitys ja Välitys Oy:n.
Aluksi Haltsonen ei edes harkinnut oman tilitoimiston perustamista.
Talouden ja kulttuurin risteämäkohta syntyi Haltsosen arkeen, kun hänen lähipiirinsä luovan alan ammattilaiset tuskailivat toiminimien ja muiden taloudellisten velvollisuuksien kanssa.
Kulttuurialaan liittyvät talousvaikeudet kävivät tätä kautta tutuiksi ja antoivat hänelle ruohonjuuritason perspektiiviä siitä, millaisia talouskamppailuja luovien alojen yrittäjät joutuvat käymään läpi.
Lopulta syntyi Kulttuurin Tilitys ja Välitys Oy, jonka tarkoituksena on auttaa kulttuurialan toimijoita kirjanpidossa ja muissa taloushallinnollisissa asioissa.
Haltsonen kertoo, ettei KTV:tä pyritty aluksi mitenkään erityisemmin henkilöittämään. Hänen itsekseen työskennellessään syntyi asiakkaille kuitenkin kuva rempseästä mutta asiantuntevasta partaveikosta, josta tuli myöhemmin näkyvä osa yrityksen brändäystä.
Kulttuurikentällä KTV:n erilainen ulkoasu ja lämpimän rento asenne ovat eduksi, sillä ne kiinnittävät huomion ja viestivät luovien alojen ymmärryksestä. Haltsosen mukaan työssä on hyödyllistä osata puhua sekä asiakkaan että verottajan kieltä.
Helposti lähestyttävä tilitoimisto vetää puoleensa luovien alojen yrittäjiä erilaisen markkinointinsa lisäksi kulttuuritoimijoiden epätasaisiin tuloihin varautuvalla prosenttiperusteisella hinnoittelulla. Asiakassuhde ja matalan kynnyksen keskusteluvälit ovatkin juuri se, mistä Haltsonen on tilitoimistossaan erityisen ylpeä.
Haltsonen on koko teatteriuransa ajan ollut aktiivinen Imatran kulttuuripiireissä sekä teatteriohjaajana että teatterintekijänä. KTV:n fyysisen toimiston muutettua Vantaalle vuonna 2024 harrastusrutiineihin tuli kuitenkin suuri muutos, kun tuttu teatteriympäristö ei enää ollutkaan fyysisesti käden ulottuvilla.
Etäisyydestä huolimatta Haltsonen jatkoi ohjaustyötään Asemäentien Nuorisoseuran teatteriryhmissä ja erinäisissä teatteriprojekteissa.
Yritystoiminnan kasvaessa suuremmat projektit ja ramppaus Imatran ja Vantaan välillä ovat vähentyneet huomattavasti. Haltsosen viimeinen suuri projekti Imatralla oli Tympeät Tytöt: Luokkakipuja -näytelmä, jonka hän ohjasi ja dramatisoi, ja jonka kanssa hän on kiertänyt ympäri Suomea.
Tiukkojen aikataulujen ja KTV:n kasvun lisäksi kyse on myös omasta jaksamisesta.
Oma kulttuuriharrastus onkin siirtynyt Haltsosella suurista ja aikaa vievistä projekteista pieniin, helposti arjen rytmiin sopiviin asioihin, kuten luovaan kirjoittamiseen. Tavallaan myös tarve kulttuuriharrastusten haalimiselle on vähentynyt, kun kulttuuri on tullut osaksi arkea myös työn kautta.
Ennen tilitoimiston perustamista Haltsonen koki, ettei pitänyt työtään itselleen merkityksellisenä asiana. Kulttuurin tilityksestä on kuitenkin kehittynyt aidosti merkityksellinen työ, jossa kirjanpidon osaaminen ja intohimo kulttuuriin kohtaavat.
Haltsonen saa toteuttaa omaa luovuuttaan KTV:n kautta myös sellaisin keinoin, jotka eivät perinteisesti kuulu tilitoimistojen palveluntarjontaan. Tilitoimiston uusin lisäys Hidassome on digitaalinen, vanhaa internetiä imitoiva kohtaamispaikka, jossa Haltsosen ja luovien alojen asiakkaiden sisällöt tapaavat toisensa.
Idea hidassomesta syntyi alkuvuodesta 2026 markkinointipalaverissa.
Haltsonen tiimeineen koki, että KTV voisi tarjota asiakkailleen lisäarvoa uutiskirjeen muodossa. Kankea tiedotuskirje tai pinnallinen somemarkkinointi eivät kuitenkaan tuntuneet tilitoimiston luonteeseen sopivilta, joten tilalle täytyi keksiä jotain ihan uutta.
Näin sai alkunsa 2000-luvun alun internetin kulta-aikaa jäljittelevä hidastempoinen sivusto, jolla on paikka kaikenlaiselle sisällölle verottajan tiedotteista henkilöjuttuihin, kirjanpitokysymyksiin ja persoonallisuustesteihin.
Nimensä mukaan Hidassome toimii pysähdyspaikkana ja kontrastina nykypäivän sosiaalisen median informaatioähkylle. Haltsonen toivoo, että KTV:n asiakkaiden lisäksi myös muut voivat saada iloa hidassomen sisällöistä.
Hellu
1.11.2026
Näin kertoo pitkän linjan teatteriharrastaja ja ohjaaja Lauri Haltsonen, joka teatterintekijän uran sijaan löysi itselleen merkityksellisen työn kulttuurin tilittäjänä. Kankeana ja ankeana pidetystä kirjanpitäjän nimikkeestä on muodostunut hänelle titteli, jota voi kantaa ylpeydellä.
Miten kulttuurin ja kirjanpidon voi yhdistää, ja kuinka näin erilaisten palasten muodostamaa arkea sitten pidetään tasapainossa?
Tämä näkemys kuitenkin rakoili ensimmäistä kertaa peruskoulun viimeisellä matikankurssilla, kun hän huomasi tilastotieteen olevan itse asiassa ihan hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa.
Tämän älyäminen ei kuitenkaan vienyt Haltsosta välittömästi kirjanpidon pariin, vaan peruskoulun jälkeen alkoivat opinnot lähihoitajana. Hän kuitenkin jätti nämä opinnot kesken ja lähti opiskelemaan markkinointia kyetäkseen mainostamaan teatteriesityksiä paremmin.
Merkonomin opinnoissa Haltsonen tykästyi taloushallinnon laskelmiin ja Excel-taulukoihin, mikä johti tradenomiopintoihin myöhemmin elämässä. Laskentatoimessa kiehtovinta ovat hänen mielestään luovat ratkaisut, joissa ulkoa opettelemisen sijaan sai käyttää omaa ongelmanratkaisukykyään.
Mielenkiinnonkohteina toisistaan varsin erilaiset kulttuuri ja taloushallinto yhdistyivät Haltsosen elämässä vuonna 2019, jolloin hän perusti Kulttuurin tilitys ja Välitys Oy:n.
Aluksi Haltsonen ei edes harkinnut oman tilitoimiston perustamista.
Talouden ja kulttuurin risteämäkohta syntyi Haltsosen arkeen, kun hänen lähipiirinsä luovan alan ammattilaiset tuskailivat toiminimien ja muiden taloudellisten velvollisuuksien kanssa.
Kulttuurialaan liittyvät talousvaikeudet kävivät tätä kautta tutuiksi ja antoivat hänelle ruohonjuuritason perspektiiviä siitä, millaisia talouskamppailuja luovien alojen yrittäjät joutuvat käymään läpi.
Lopulta syntyi Kulttuurin Tilitys ja Välitys Oy, jonka tarkoituksena on auttaa kulttuurialan toimijoita kirjanpidossa ja muissa taloushallinnollisissa asioissa.
Haltsonen kertoo, ettei KTV:tä pyritty aluksi mitenkään erityisemmin henkilöittämään. Hänen itsekseen työskennellessään syntyi asiakkaille kuitenkin kuva rempseästä mutta asiantuntevasta partaveikosta, josta tuli myöhemmin näkyvä osa yrityksen brändäystä.
Kulttuurikentällä KTV:n erilainen ulkoasu ja lämpimän rento asenne ovat eduksi, sillä ne kiinnittävät huomion ja viestivät luovien alojen ymmärryksestä. Haltsosen mukaan työssä on hyödyllistä osata puhua sekä asiakkaan että verottajan kieltä.
Helposti lähestyttävä tilitoimisto vetää puoleensa luovien alojen yrittäjiä erilaisen markkinointinsa lisäksi kulttuuritoimijoiden epätasaisiin tuloihin varautuvalla prosenttiperusteisella hinnoittelulla. Asiakassuhde ja matalan kynnyksen keskusteluvälit ovatkin juuri se, mistä Haltsonen on tilitoimistossaan erityisen ylpeä.
Haltsonen on koko teatteriuransa ajan ollut aktiivinen Imatran kulttuuripiireissä sekä teatteriohjaajana että teatterintekijänä. KTV:n fyysisen toimiston muutettua Vantaalle vuonna 2024 harrastusrutiineihin tuli kuitenkin suuri muutos, kun tuttu teatteriympäristö ei enää ollutkaan fyysisesti käden ulottuvilla.
Etäisyydestä huolimatta Haltsonen jatkoi ohjaustyötään Asemäentien Nuorisoseuran teatteriryhmissä ja erinäisissä teatteriprojekteissa.
Yritystoiminnan kasvaessa suuremmat projektit ja ramppaus Imatran ja Vantaan välillä ovat vähentyneet huomattavasti. Haltsosen viimeinen suuri projekti Imatralla oli Tympeät Tytöt: Luokkakipuja -näytelmä, jonka hän ohjasi ja dramatisoi, ja jonka kanssa hän on kiertänyt ympäri Suomea.
Tiukkojen aikataulujen ja KTV:n kasvun lisäksi kyse on myös omasta jaksamisesta.
Oma kulttuuriharrastus onkin siirtynyt Haltsosella suurista ja aikaa vievistä projekteista pieniin, helposti arjen rytmiin sopiviin asioihin, kuten luovaan kirjoittamiseen. Tavallaan myös tarve kulttuuriharrastusten haalimiselle on vähentynyt, kun kulttuuri on tullut osaksi arkea myös työn kautta.
Ennen tilitoimiston perustamista Haltsonen koki, ettei pitänyt työtään itselleen merkityksellisenä asiana. Kulttuurin tilityksestä on kuitenkin kehittynyt aidosti merkityksellinen työ, jossa kirjanpidon osaaminen ja intohimo kulttuuriin kohtaavat.
Haltsonen saa toteuttaa omaa luovuuttaan KTV:n kautta myös sellaisin keinoin, jotka eivät perinteisesti kuulu tilitoimistojen palveluntarjontaan. Tilitoimiston uusin lisäys Hidassome on digitaalinen, vanhaa internetiä imitoiva kohtaamispaikka, jossa Haltsosen ja luovien alojen asiakkaiden sisällöt tapaavat toisensa.
Idea hidassomesta syntyi alkuvuodesta 2026 markkinointipalaverissa.
Haltsonen tiimeineen koki, että KTV voisi tarjota asiakkailleen lisäarvoa uutiskirjeen muodossa. Kankea tiedotuskirje tai pinnallinen somemarkkinointi eivät kuitenkaan tuntuneet tilitoimiston luonteeseen sopivilta, joten tilalle täytyi keksiä jotain ihan uutta.
Näin sai alkunsa 2000-luvun alun internetin kulta-aikaa jäljittelevä hidastempoinen sivusto, jolla on paikka kaikenlaiselle sisällölle verottajan tiedotteista henkilöjuttuihin, kirjanpitokysymyksiin ja persoonallisuustesteihin.
Nimensä mukaan Hidassome toimii pysähdyspaikkana ja kontrastina nykypäivän sosiaalisen median informaatioähkylle. Haltsonen toivoo, että KTV:n asiakkaiden lisäksi myös muut voivat saada iloa hidassomen sisällöistä.
Klikkaa lukeaksi koko juttu
Hellu
1.11.2026
On lämmin ja syyskuinen lauantai-iltapäivä Keravalla.
Vuosittaiset sirkusmarkkinat ovat tuoneet paikalle kasapäin ihmisiä nauttiman musiikista, esityksistä ja markkinatunnelmasta. Kivisillan tapahtumakentällä on niin paljon ihmeteltävää, ettei kaikkea ympärillä tapahtuvaa ehdi vilkaista.
Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi olla huomaamatta. Alueen paraatipaikalla seisoo suuri, vaaleansinisillä ja valkoisilla raidoilla koristeltu sirkusteltta.
Teltan ulkopuolella on kymmenien metrien pituinen ihmisjono, joka kaartaen kiemurtelee niin kauas, ettei sen häntää näy.
Mahtuuko tuonne sisälle edes noin paljon ihmisiä?
Sisään astuttaessa maailma hämärtyy. Hehkulamput ja kohdevalot kajastavat teatterisavun läpi.
Yleisö valuu sisään ripottelevana massana. Katsomot täyttyvät keskenään sopisevista ihmisistä.
Kyseessä ei ole mikä tahansa sirkusesitys. Sen enempää paljastamatta, tämän teltan sisällä ei nähdä leijonankesyttäjiä tai klassisia sirkuspellejä. Lavan valtaa pian Suomalainen nykysirkus. Ilmassa on mystinen ja odottava tunnelma.
Sitten se alkaa.
Ihmiset istuvat niin lähellä esiintymislavaa, että omalta paikaltaan näkee muiden katsojien kasvot ja niiden muodostamat ilmeet. Se tuo omalla tavallaan yhteisöllisyyden ja intiimiyden tunnetta.
Jotkut hämmästelevät näkemäänsä kirjaimellisesti suu auki. Toiset taas pitelevät käsiään valmiiksi ylhäällä odottaen, milloin ne saa seuraavan kerran taas lyödä yhteen. Aplodeja nimittäin riittää noin kahden tunnin mittaisen esityksen aikana.
Suomalainen Sirkuskollektiivi Arctic Ensemblen Karkelot -esitys päättyy.
Kysyimme kolmelta Arctic Ensemblen jäseneltä: Millaista on seisoa yleisön edessä sirkusteltan keskellä?
– Hikistä, sanoo Ada Forsberg
Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Armas Lintusaari ja Anselmi Kaisanlahti myöntäilevät nauraen.
– Se ympäristö on tavallaan tosi epäkliininen, mutta intiimi. Hiki lentää ja pölyä on kaikkialla. Elämänmakuinen on ehkä paras sana kuvailemaan sitä tunnelmaa, Lintusaari lisää.
Sirkustelttaan mahtuu noin 350 katsojaa, ja takarivissäkin istuvat ovat vain kuuden metrin päässä itse esiintyjistä. Kaikki, mikä keskellä tapahtuu, tulee käsinkosketeltavan lähelle tarkoituksella.
– Esityksen kokijalle siinä on jotain semmoista alkukantaista leirinuotion ja yhteen kokoontumisen tunnelmaa, joka sitten saa sen esitystilan sykkimään, Kaisanlahti kuvailee.
Nykysirkuksen ääreen kokoontuva leirinuotio ei kuitenkaan synny tyhjästä. Arctic Ensemblen jäsenet nimittäin kokoavat telttansa itse. Onko sen pystyttäminen hirveä työmaa?
– Joo tavallaan on, mutta ei se oikeasti ole kyllä mitään, kertoo Kaisanlahti.
Sirkusteltan kasaamiseen menee noin kaksi aktiivista työpäivää, ja se on homma monen muun homman joukossa. Sirkuskollektiivin jäsenet hoitavat itse myös kaikki muut kiertelemiseen liittyvät työtehtävät.
– Joutuu kantamaan montaa eri nimikettä kuorma-autonkuljettajasta tapahtumatuottajaan, siivoojaan ja kahviotyöntekijään, Lintusaari luettelee.
Forsberg kertoo, että vaikka hän aluksi lähti toimintaan nimenomaan esiintymisen takia, on monen eri asian tekemisestä tullut hänelle antoisaa puuhaa.
– Se on mulle mielekästä, että pääsee tekemään montaa eri asiaa. Olen ehkä alun perin lähtenyt tälle alalle esiintymisen takia, mutta sitten huomannut, että itse asiassa tykkäänkin olla kahviossa ja rupatella ihmisille.
Kaiken alusta asti tekeminen lisää esiintyjien työmäärää, mutta samalla se tuo mukanaan omaehtoisuuden ja vapauden, jota muiden tiloissa esiintyminen ei mahdollista.
– Meille oli tärkeää se, että me halutaan toimia itsenäisesti taiteen vapaalla kentällä Suomessa, Lintusaari kertoo päätöksestä hankkia teltta.
Vuonna 2018 perustettu Arctic Ensemble hankki telttansa keväällä 2024. Ennen telttaa ryhmä esiintyi ulkomailla ja teki ulkoilmakiertueita kotimaan paikkakunnilla, joilla ei ole esiintymiseen sopivia tiloja. Teltan ansiosta kiertueet kestävät nyt pidempään, eikä sirkusryhmän toiminta ole enää sään armoilla taivasalla.
– Me koetaan instituutiot ja talot tietyllä tavalla aika rajoittavina sen suhteen, että minkälaisia juttuja tehdään ja millaiseen taiteelliseen itseilmaisuun pystyy, Lintusaari kertoo.
Monessa esiintymispaikassa ei edes ole tiloja, joissa Arctic Ensemblen ohjelmanumerot olisivat mahdollisia. Esimerkiksi esiintymistiloja, joissa on ilma-akrobatiaan vaadittavaa kalustoa, on Kaisanlahden mukaan hankala löytää.
Teltta on omalla tavallaan jatkumoa sirkusryhmän
Suuri sinivalkoinen sirkusteltta ei ole ainoastaan Arctic Ensemblen esityksiä varten. Keravan sirkusmarkkinoiden toisena päivänä teltassa nähdään nimittäin muidenkin vapaan kentän toimijoiden esityksiä.
– Me pyritään aina saamaan jotain yhteistyökumppaneita mukaan, oli se sitten kunta tai joku paikallinen taidetoimija tai tapahtuma, Kaisanlahti kertoo.
Nykysirkuksen tekijöiden yhteistyöstä syntyy tavallaan omanlaisensa sirkussymbioosi. Tapahtumat lisäävät tarvetta sirkusteltalle, ja sirkusteltta antaa tilaa esiintyjille, mikä mahdollistaa lisää tapahtumia. Arctic Ensemblen teltta toimiikin jo muutaman nykysirkustapahtuman sydämenä.
Vuonna 2026 järjestettiin kaksi uutta taiteilijalähtöissä sirkusfestivaalia: Oulussa järjestetty Circus festival Ou sekä Helsinki Circus Festival. Molemmat niistä pyörivät teltan ympärillä.
Kysyimme myös oululaisen ammattilaisnykysirkusyhdistyksen Lumo Companyn Hanna Moisalalta nykysirkuksen rakenteellisista edellytyksistä.
Hän kertoo, että Suomessa on paljon ammattilaissirkustaiteilijoita, mutta tehty työ tapahtuu suurimmaksi osaksi ulkomailla, sillä Suomen infrastruktuuri ei täytä nykysirkuksen tarpeita.
– Suomessa olevat teatterit eivät itse buukkaa sirkusteoksia, koska niiden infra ja rahoitusmalli on jakautunut niin, että he itse luovat esityksensä ja pyörittävät omia tuotantojaan.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin kirkkaalta. Nykysirkusyhteisön tiivis yhteistyö ja taiteilijalähtöiset tapahtumat kokoavat taiteentekijät yhteen kerta toisensa jälkeen.
– Tuo Arctic Ensemblen teltta on kyllä muurinmurtaja, Moisala sanoo ja osoittaa sirkustelttaa.
Illan hämärtyessä sirkustelttaa koristavat valoketjut hohkaavat lämmintä valoa. Markkinakenttä tyhjenee, minä jään seisomaan ja katsomaan edessäni uinuvaa telttaa. Näen sen aivan uusin silmin.
Teltta ei ole sirkuksen staattinen itsestäänselvyys, vaan vaivalla rakennettu yhteisöllinen leirinuotio. Se suorastaan sykkii sitä, mitä nykysirkus on parhaimmillaan.
Hellu
1.11.2026
On lämmin ja syyskuinen lauantai-iltapäivä Keravalla.
Vuosittaiset sirkusmarkkinat ovat tuoneet paikalle kasapäin ihmisiä nauttiman musiikista, esityksistä ja markkinatunnelmasta. Kivisillan tapahtumakentällä on niin paljon ihmeteltävää, ettei kaikkea ympärillä tapahtuvaa ehdi vilkaista.
Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi olla huomaamatta. Alueen paraatipaikalla seisoo suuri, vaaleansinisillä ja valkoisilla raidoilla koristeltu sirkusteltta.
Teltan ulkopuolella on kymmenien metrien pituinen ihmisjono, joka kaartaen kiemurtelee niin kauas, ettei sen häntää näy.
Mahtuuko tuonne sisälle edes noin paljon ihmisiä?
Sisään astuttaessa maailma hämärtyy. Hehkulamput ja kohdevalot kajastavat teatterisavun läpi.
Yleisö valuu sisään ripottelevana massana. Katsomot täyttyvät keskenään sopisevista ihmisistä.
Kyseessä ei ole mikä tahansa sirkusesitys. Sen enempää paljastamatta, tämän teltan sisällä ei nähdä leijonankesyttäjiä tai klassisia sirkuspellejä. Lavan valtaa pian Suomalainen nykysirkus. Ilmassa on mystinen ja odottava tunnelma.
Sitten se alkaa.
Ihmiset istuvat niin lähellä esiintymislavaa, että omalta paikaltaan näkee muiden katsojien kasvot ja niiden muodostamat ilmeet. Se tuo omalla tavallaan yhteisöllisyyden ja intiimiyden tunnetta.
Jotkut hämmästelevät näkemäänsä kirjaimellisesti suu auki. Toiset taas pitelevät käsiään valmiiksi ylhäällä odottaen, milloin ne saa seuraavan kerran taas lyödä yhteen. Aplodeja nimittäin riittää noin kahden tunnin mittaisen esityksen aikana.
Suomalainen Sirkuskollektiivi Arctic Ensemblen Karkelot -esitys päättyy.
Kysyimme kolmelta Arctic Ensemblen jäseneltä: Millaista on seisoa yleisön edessä sirkusteltan keskellä?
– Hikistä, sanoo Ada Forsberg
Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Armas Lintusaari ja Anselmi Kaisanlahti myöntäilevät nauraen.
– Se ympäristö on tavallaan tosi epäkliininen, mutta intiimi. Hiki lentää ja pölyä on kaikkialla. Elämänmakuinen on ehkä paras sana kuvailemaan sitä tunnelmaa, Lintusaari lisää.
Sirkustelttaan mahtuu noin 350 katsojaa, ja takarivissäkin istuvat ovat vain kuuden metrin päässä itse esiintyjistä. Kaikki, mikä keskellä tapahtuu, tulee käsinkosketeltavan lähelle tarkoituksella.
– Esityksen kokijalle siinä on jotain semmoista alkukantaista leirinuotion ja yhteen kokoontumisen tunnelmaa, joka sitten saa sen esitystilan sykkimään, Kaisanlahti kuvailee.
Nykysirkuksen ääreen kokoontuva leirinuotio ei kuitenkaan synny tyhjästä. Arctic Ensemblen jäsenet nimittäin kokoavat telttansa itse. Onko sen pystyttäminen hirveä työmaa?
– Joo tavallaan on, mutta ei se oikeasti ole kyllä mitään, kertoo Kaisanlahti.
Sirkusteltan kasaamiseen menee noin kaksi aktiivista työpäivää, ja se on homma monen muun homman joukossa. Sirkuskollektiivin jäsenet hoitavat itse myös kaikki muut kiertelemiseen liittyvät työtehtävät.
– Joutuu kantamaan montaa eri nimikettä kuorma-autonkuljettajasta tapahtumatuottajaan, siivoojaan ja kahviotyöntekijään, Lintusaari luettelee.
Forsberg kertoo, että vaikka hän aluksi lähti toimintaan nimenomaan esiintymisen takia, on monen eri asian tekemisestä tullut hänelle antoisaa puuhaa.
– Se on mulle mielekästä, että pääsee tekemään montaa eri asiaa. Olen ehkä alun perin lähtenyt tälle alalle esiintymisen takia, mutta sitten huomannut, että itse asiassa tykkäänkin olla kahviossa ja rupatella ihmisille.
Kaiken alusta asti tekeminen lisää esiintyjien työmäärää, mutta samalla se tuo mukanaan omaehtoisuuden ja vapauden, jota muiden tiloissa esiintyminen ei mahdollista.
– Meille oli tärkeää se, että me halutaan toimia itsenäisesti taiteen vapaalla kentällä Suomessa, Lintusaari kertoo päätöksestä hankkia teltta.
Vuonna 2018 perustettu Arctic Ensemble hankki telttansa keväällä 2024. Ennen telttaa ryhmä esiintyi ulkomailla ja teki ulkoilmakiertueita kotimaan paikkakunnilla, joilla ei ole esiintymiseen sopivia tiloja. Teltan ansiosta kiertueet kestävät nyt pidempään, eikä sirkusryhmän toiminta ole enää sään armoilla taivasalla.
– Me koetaan instituutiot ja talot tietyllä tavalla aika rajoittavina sen suhteen, että minkälaisia juttuja tehdään ja millaiseen taiteelliseen itseilmaisuun pystyy, Lintusaari kertoo.
Monessa esiintymispaikassa ei edes ole tiloja, joissa Arctic Ensemblen ohjelmanumerot olisivat mahdollisia. Esimerkiksi esiintymistiloja, joissa on ilma-akrobatiaan vaadittavaa kalustoa, on Kaisanlahden mukaan hankala löytää.
Teltta on omalla tavallaan jatkumoa sirkusryhmän
Suuri sinivalkoinen sirkusteltta ei ole ainoastaan Arctic Ensemblen esityksiä varten. Keravan sirkusmarkkinoiden toisena päivänä teltassa nähdään nimittäin muidenkin vapaan kentän toimijoiden esityksiä.
– Me pyritään aina saamaan jotain yhteistyökumppaneita mukaan, oli se sitten kunta tai joku paikallinen taidetoimija tai tapahtuma, Kaisanlahti kertoo.
Nykysirkuksen tekijöiden yhteistyöstä syntyy tavallaan omanlaisensa sirkussymbioosi. Tapahtumat lisäävät tarvetta sirkusteltalle, ja sirkusteltta antaa tilaa esiintyjille, mikä mahdollistaa lisää tapahtumia. Arctic Ensemblen teltta toimiikin jo muutaman nykysirkustapahtuman sydämenä.
Vuonna 2026 järjestettiin kaksi uutta taiteilijalähtöissä sirkusfestivaalia: Oulussa järjestetty Circus festival Ou sekä Helsinki Circus Festival. Molemmat niistä pyörivät teltan ympärillä.
Kysyimme myös oululaisen ammattilaisnykysirkusyhdistyksen Lumo Companyn Hanna Moisalalta nykysirkuksen rakenteellisista edellytyksistä.
Hän kertoo, että Suomessa on paljon ammattilaissirkustaiteilijoita, mutta tehty työ tapahtuu suurimmaksi osaksi ulkomailla, sillä Suomen infrastruktuuri ei täytä nykysirkuksen tarpeita.
– Suomessa olevat teatterit eivät itse buukkaa sirkusteoksia, koska niiden infra ja rahoitusmalli on jakautunut niin, että he itse luovat esityksensä ja pyörittävät omia tuotantojaan.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin kirkkaalta. Nykysirkusyhteisön tiivis yhteistyö ja taiteilijalähtöiset tapahtumat kokoavat taiteentekijät yhteen kerta toisensa jälkeen.
– Tuo Arctic Ensemblen teltta on kyllä muurinmurtaja, Moisala sanoo ja osoittaa sirkustelttaa.
Illan hämärtyessä sirkustelttaa koristavat valoketjut hohkaavat lämmintä valoa. Markkinakenttä tyhjenee, minä jään seisomaan ja katsomaan edessäni uinuvaa telttaa. Näen sen aivan uusin silmin.
Teltta ei ole sirkuksen staattinen itsestäänselvyys, vaan vaivalla rakennettu yhteisöllinen leirinuotio. Se suorastaan sykkii sitä, mitä nykysirkus on parhaimmillaan.
Klikkaa lukeaksi koko juttu
Sandra
1.11.2026
Hidassomea varten tarvittiin inspiraatiota vanhoista lehdistä. Palaverissa muisteltiin Suosikki- ja Demi-lehtiä, ja Lauri antoi työtehtäväksi käydä lukemassa 2000-luvun alusta lehtiä kirjastossa.
Ajattelin, että marssin vaan lähikirjastoon etsimään, ja jos sieltä ei löydy, niin sitten Oodiin. Tajusin onneksi kuitenkin googlata etukäteen, että löytyisikö osa diginä. Ensin kävi ilmi, että mitään ei löydy mistään. Kirjaston Helmet-tietokannasta ei löydy tietoa kummastakaan lehdestä. Kansalliskirjastossa lukee, että digimateriaali on lukkojen takana, ja ohjelinkit kiertävät ympyrää. Olin ansassa.
Ensimmäinen vihje lehtien sijainnista löytyi Helmet-chatin Mikko-asiakaspalvelijalta, joka kertoi, että Pasilan kirjavarastossa on Suosikki-lehtiä, ja sinne pääsee keskiviikkoisin klo 15–19.
Olin yhteydessä Pasilan kirjastoon ja kysyin, pystyykö lehtiä lukemaan muuna aikana, kuin tuolloin keskiviikkoisi. Jos kyllä, pitääkö niitä varata etukäteen. Vastauksesta päätellen voin ilmeisesti milloin vain pyytää lehtiä luettavaksi.
Kansalliskirjaston sivuilta löysin, että lehtiä voi tilata luettavaksi erikoislukusaliin. Erikoislukusalissa mukana saa olla vain puhelin/läppäri sekä paperi ja kynä muistiinpanoja varten. Kuumottavaa.
Varasin kaikki vuosilta 1997–2010 löytyvät Suosikki- ja Demi-lehdet. Varaukseeni vastaava sähköposti alkaa sanoilla: “Tilaamasi Demi ja Suosikki-lehtien määrä on liian paljon. Meillä ei mahdu noin paljoa hyllyyn kerralla ja nämä lehdet ovat myös varsin paksuja.” Sähköpostissa oli ohjeet, että hyllyyn ilmestyy ensi maanantaihin mennessä osa lehdistä, ja ne palautettuani saan sitten lisää luettavaksi. Osa varauksestani otettiin talteen, mutta poistettiin, koska muuten varausjono menee kuulemma tukkoon. Tulossa on myös pääsiäinen, joten kirjasto on kohta useamman päivän kiinni.
Erikoislukusalissa on jännittävä tunnelma. Kaikki ovat hiljaa, pehmeä matto vaimentaa äänet. Tuntuu, että selaan lehtiä liian aggressiivisesti, kun ainut ääni on taittuvien sivujen natina. Sisään portista pääsee kirjastokortilla ja omalla PIN-koodilla (joka meni tuurilla oikein) ja poistuessa kirjastonhoitaja painaa portin auki.
Kerran seisoin useamman minuutin ovella, kun en kehdannut huikata, että täällä minä nyt olisin lähtemässä pois, kun kaikkialla on hiljaista. Olen kuunnellut musiikkia ja selaillut lehtiä samalla, kun vieressä joku tutkii vanhoja historiankirjoja ja kirjoituksia. Ne ovat paperilla joka näyttää siltä, että tuulenpuhallus muuttaisi sen pölyksi.
Olen aloittanut 1997–2000 luvuilla ilmestyneistä lehdistä, ottanut niistä kuvia ja tehnyt muistiinpanoja (ja ihastellut kaikkia välissä olleita irtojulisteita). Se on ollut kiinnostava aikahyppy.
Kielenkäyttö on erilaista, miten suoraan asioita on sanottu ja painettu. Miten paljon jaotellaan asioita tyttöjen ja poikien juttuihin. Miten miesnäyttelijöiden haastatteluissa ihastellaan, kuinka tunteellisia he ovat. Ja naisartisteilta kysytään, millaisia heidän unelmapoikaystävänsä olisivat. Miten trendeistä on kirjoitettu, ja millaisia ne ovat olleet. Mitkä farkut on olleet in, mitkä kaulahuivit out ja miten näillä ei tunnu olevan loppujen lopuksi mitään korrelaatiota keskenään. Miten artistien, joita vaikka itsekin nykyään kuuntelen, musiikkia on uran alkupuolella kritisoitu tai fanitettu, ja miten ilmiöistä on kirjoitettu. Ihan super kiinnostavaa ja kiehtovaa, välillä järkyttävää, ja toisinaan inspiroivaa.
Ne lehtikansiot ovat muuten kyllä tosi paksuja, koska yksiin kansiin on mahdutettu koko vuoden julkaisut ja julisteet. Ymmärrän nyt, miksi ne ei meinannut mahtua hyllyyn. Saan kerralla kannettua aina ehkä neljä tai viisi kansiota palautustiskille, jossa hiljaa nyökkään ja kiitän.
Kuvia lehdistä on tähän mennessä otettu yhteensä 301. Olen saanut käytyä läpi nyt 1997–2005 aikavälillä olleet lehdet, ja pian saavumme lähemmäs 2010-lukua. Matka on ollut pitkä, mutta täynnä kivoja artikkeleita, testejä, kyselyitä, kysymyspalstoja, kaverikirjeitä, haastatteluja ja arvosteluita. Ja myös ei niin kivoja.
Eniten huvittivat erilaiset testit ja kyselyt, jotka usein myös järkyttivät eniten. Kyselypalsalla, jossa nuoret saavat anonyymisti kysyä lääkäriltä apua käsiteltiin kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä. Eräs nuori tyttö kirjoitti pitkän kuvauksen koko ulkonäöstään, painostaan, kuppikoostaan ja kysyi lääkäriltä, onko hän normaali. Puhuin tästä 1991 syntyneen tuttuni kanssa, ja hän hetkeksi pysähtyi, ja sanoi, että hän muistaa itse lapsena ja teininä lukeneensa noita kuvauksia ja lääkärin kommentteja, ja pohtineensa, onko hän normaali. Minulle, joka on syntynyt 2004, tuo tuntuu hassulta, koska minähän vaan googlaisin, jos tuollaista miettisin.
Ylipäänsä erilaiset kyselypalstat konkretisoivat itselle sitä, miten eri tavoilla esimerkiksi tietoa on hankittu. Joku saattoi kyselypalstalla kysyä jonkun artistin syntymäpäivää, oikeaa nimeä tai tarkempia tietoja levyistä. Onneksi artikkeleista löytyy myös selkeitä tosijuttuja, kuten seuraavassa kuvassa näkyy.
Erilaiset testit, joissa valitset A-C vaihtoehtojen välillä, ja pitkän ACBBCACAC- koodin mukaan määräytyi testin tulos. Tai sitten kaikista A vastauksista sai 1 pisteen, B:stä 2 ja C:stä 3 ja sitten jos kokonaispisteet olivat yli tai alle jonkun tietyn, sait tietää kohtalosi.
Olisin halunnut istua vaan tekemässä näitä testejä ja arvioida, millainen rakastuja olen, fanitanko enemmän Negativea vai Varjoa tai olenko avoin vai umpelo. Tai sitten saatoit laittaa viestiä blondille “kysy blondilta” osiossa, jossa tämä “blondi” sitten vastasi lukijoiden kysymyksiin. Saatoit myös kysyä Jammulta (mulle ei ihan selvinnyt, että kuka Jammu Suosikki- lehdissä oli) ihan mitä vaan ja Jammu sitten vastaili. Myöhemmin tämä vaihtui Kimppa- nimiseksi osioksi.
Ja kuinka moneen asiaan löytyi tekstarivastaus, oli esimerkiksi rakkaustekstariosuus. Lähetä viesti LOVE (väli) nimesi (väli) LOVES (väli) ihastuksesi nimi numeroon ja saat vastauksen, kuinka hyvin sovitte toisillenne. Lähetä viesti SUUDELMA numeroon ja saat vinkit, joiden avulla tulet huippuhyväksi suutelijaksi. Lähetä viesti HALUTTU numeroon ja saat kuulla kundien mielestä 6 tärkeintä asiaa, jotka tekevät tytöstä halutun. Tää oli siis oikeesti Suosikissa 2004. Voisko edelleen laittaa tekstaria ja saada sillä ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin, ettei tarvitsisi googlata?
Jään jatkamaan lehtien lukemista ja inspiraation etsimistä.
Tässä välissä tapahtuu kesäloma, joka ei oikeastaan ollut lomaa, mutta tapahtui lehtien lukemisen ulkopuolella.
Testasin tekstariasiaan. Ei toiminut enää. Olin hieman pettynyt.
Aikaa on kulunut ja lehtiä on luettu, ja on jännittävää, miten tunnistaa ja huomaa erilaisten trendien palaamisen. Muoti ja musiikki tuntuvat kulkevan syklissä.
En hetkeen ole päässyt lehtien pariin, sillä joku oli tehnyt varauksen ja varannut kaikki samat lehdet. Kysymys kuuluu, että miksi joku toinenkin tekee samaa tutkimusta? Kiinnostaako häntä lehtien visuaalisuus, kieli, 2000-luvun polttavat puheenaiheet, vanha julkkisdraama, lehtien välissä olleet julisteet, tekstaripalstojen vinkit vai jokin muu? Kenties hän haluaa testata, millainen festarityyppi hän on, sopiiko hän yhteen kumppaninsa kanssa, (missä tapauksessa hän tulee pettymään, kun viestiin ei tule vastausta) tai etsiikö hän ajankohtaista internet sanastoa?
Näistä kaikista on tullut inspiraatiota niin Hidassomen visuaalisuuteen kuin sisältöön. Välillä lukiessa hieman unohdin olevani töissä, ja täytyi keskittyä uudestaan etsimään olennaisia asioita ja dokumentoimaan niitä. Oli kiinnostavaa jälkikäteen myös pohtia, mikä kiinnitti huomion: Isot otsikot, vaikeasti luettavat fontit, kiusalliset sananmuunnokset ja letkautukset.
Tutkimusmatka jatkuu, kirjoitan myöhemmin lisää tarkemmin lehtien sisällöistä ja niihin liittyvistä ajatuksista. Ehkä palaan erilaisten testitulosten kanssa, ennustan uudestaan palaavia trendejä, sukellan nuorten naisten kehokuvapuheeseen tai kaivan esiin vanhaa julkkisdraamaa.
Sandra
1.11.2026
Hidassomea varten tarvittiin inspiraatiota vanhoista lehdistä. Palaverissa muisteltiin Suosikki- ja Demi-lehtiä, ja Lauri antoi työtehtäväksi käydä lukemassa 2000-luvun alusta lehtiä kirjastossa.
Ajattelin, että marssin vaan lähikirjastoon etsimään, ja jos sieltä ei löydy, niin sitten Oodiin. Tajusin onneksi kuitenkin googlata etukäteen, että löytyisikö osa diginä. Ensin kävi ilmi, että mitään ei löydy mistään. Kirjaston Helmet-tietokannasta ei löydy tietoa kummastakaan lehdestä. Kansalliskirjastossa lukee, että digimateriaali on lukkojen takana, ja ohjelinkit kiertävät ympyrää. Olin ansassa.
Ensimmäinen vihje lehtien sijainnista löytyi Helmet-chatin Mikko-asiakaspalvelijalta, joka kertoi, että Pasilan kirjavarastossa on Suosikki-lehtiä, ja sinne pääsee keskiviikkoisin klo 15–19.
Olin yhteydessä Pasilan kirjastoon ja kysyin, pystyykö lehtiä lukemaan muuna aikana, kuin tuolloin keskiviikkoisi. Jos kyllä, pitääkö niitä varata etukäteen. Vastauksesta päätellen voin ilmeisesti milloin vain pyytää lehtiä luettavaksi.
Kansalliskirjaston sivuilta löysin, että lehtiä voi tilata luettavaksi erikoislukusaliin. Erikoislukusalissa mukana saa olla vain puhelin/läppäri sekä paperi ja kynä muistiinpanoja varten. Kuumottavaa.
Varasin kaikki vuosilta 1997–2010 löytyvät Suosikki- ja Demi-lehdet. Varaukseeni vastaava sähköposti alkaa sanoilla: “Tilaamasi Demi ja Suosikki-lehtien määrä on liian paljon. Meillä ei mahdu noin paljoa hyllyyn kerralla ja nämä lehdet ovat myös varsin paksuja.” Sähköpostissa oli ohjeet, että hyllyyn ilmestyy ensi maanantaihin mennessä osa lehdistä, ja ne palautettuani saan sitten lisää luettavaksi. Osa varauksestani otettiin talteen, mutta poistettiin, koska muuten varausjono menee kuulemma tukkoon. Tulossa on myös pääsiäinen, joten kirjasto on kohta useamman päivän kiinni.
Erikoislukusalissa on jännittävä tunnelma. Kaikki ovat hiljaa, pehmeä matto vaimentaa äänet. Tuntuu, että selaan lehtiä liian aggressiivisesti, kun ainut ääni on taittuvien sivujen natina. Sisään portista pääsee kirjastokortilla ja omalla PIN-koodilla (joka meni tuurilla oikein) ja poistuessa kirjastonhoitaja painaa portin auki.
Kerran seisoin useamman minuutin ovella, kun en kehdannut huikata, että täällä minä nyt olisin lähtemässä pois, kun kaikkialla on hiljaista. Olen kuunnellut musiikkia ja selaillut lehtiä samalla, kun vieressä joku tutkii vanhoja historiankirjoja ja kirjoituksia. Ne ovat paperilla joka näyttää siltä, että tuulenpuhallus muuttaisi sen pölyksi.
Olen aloittanut 1997–2000 luvuilla ilmestyneistä lehdistä, ottanut niistä kuvia ja tehnyt muistiinpanoja (ja ihastellut kaikkia välissä olleita irtojulisteita). Se on ollut kiinnostava aikahyppy.
Kielenkäyttö on erilaista, miten suoraan asioita on sanottu ja painettu. Miten paljon jaotellaan asioita tyttöjen ja poikien juttuihin. Miten miesnäyttelijöiden haastatteluissa ihastellaan, kuinka tunteellisia he ovat. Ja naisartisteilta kysytään, millaisia heidän unelmapoikaystävänsä olisivat. Miten trendeistä on kirjoitettu, ja millaisia ne ovat olleet. Mitkä farkut on olleet in, mitkä kaulahuivit out ja miten näillä ei tunnu olevan loppujen lopuksi mitään korrelaatiota keskenään. Miten artistien, joita vaikka itsekin nykyään kuuntelen, musiikkia on uran alkupuolella kritisoitu tai fanitettu, ja miten ilmiöistä on kirjoitettu. Ihan super kiinnostavaa ja kiehtovaa, välillä järkyttävää, ja toisinaan inspiroivaa.
Ne lehtikansiot ovat muuten kyllä tosi paksuja, koska yksiin kansiin on mahdutettu koko vuoden julkaisut ja julisteet. Ymmärrän nyt, miksi ne ei meinannut mahtua hyllyyn. Saan kerralla kannettua aina ehkä neljä tai viisi kansiota palautustiskille, jossa hiljaa nyökkään ja kiitän.
Kuvia lehdistä on tähän mennessä otettu yhteensä 301. Olen saanut käytyä läpi nyt 1997–2005 aikavälillä olleet lehdet, ja pian saavumme lähemmäs 2010-lukua. Matka on ollut pitkä, mutta täynnä kivoja artikkeleita, testejä, kyselyitä, kysymyspalstoja, kaverikirjeitä, haastatteluja ja arvosteluita. Ja myös ei niin kivoja.
Eniten huvittivat erilaiset testit ja kyselyt, jotka usein myös järkyttivät eniten. Kyselypalsalla, jossa nuoret saavat anonyymisti kysyä lääkäriltä apua käsiteltiin kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä. Eräs nuori tyttö kirjoitti pitkän kuvauksen koko ulkonäöstään, painostaan, kuppikoostaan ja kysyi lääkäriltä, onko hän normaali. Puhuin tästä 1991 syntyneen tuttuni kanssa, ja hän hetkeksi pysähtyi, ja sanoi, että hän muistaa itse lapsena ja teininä lukeneensa noita kuvauksia ja lääkärin kommentteja, ja pohtineensa, onko hän normaali. Minulle, joka on syntynyt 2004, tuo tuntuu hassulta, koska minähän vaan googlaisin, jos tuollaista miettisin.
Ylipäänsä erilaiset kyselypalstat konkretisoivat itselle sitä, miten eri tavoilla esimerkiksi tietoa on hankittu. Joku saattoi kyselypalstalla kysyä jonkun artistin syntymäpäivää, oikeaa nimeä tai tarkempia tietoja levyistä. Onneksi artikkeleista löytyy myös selkeitä tosijuttuja, kuten seuraavassa kuvassa näkyy.
Erilaiset testit, joissa valitset A-C vaihtoehtojen välillä, ja pitkän ACBBCACAC- koodin mukaan määräytyi testin tulos. Tai sitten kaikista A vastauksista sai 1 pisteen, B:stä 2 ja C:stä 3 ja sitten jos kokonaispisteet olivat yli tai alle jonkun tietyn, sait tietää kohtalosi.
Olisin halunnut istua vaan tekemässä näitä testejä ja arvioida, millainen rakastuja olen, fanitanko enemmän Negativea vai Varjoa tai olenko avoin vai umpelo. Tai sitten saatoit laittaa viestiä blondille “kysy blondilta” osiossa, jossa tämä “blondi” sitten vastasi lukijoiden kysymyksiin. Saatoit myös kysyä Jammulta (mulle ei ihan selvinnyt, että kuka Jammu Suosikki- lehdissä oli) ihan mitä vaan ja Jammu sitten vastaili. Myöhemmin tämä vaihtui Kimppa- nimiseksi osioksi.
Ja kuinka moneen asiaan löytyi tekstarivastaus, oli esimerkiksi rakkaustekstariosuus. Lähetä viesti LOVE (väli) nimesi (väli) LOVES (väli) ihastuksesi nimi numeroon ja saat vastauksen, kuinka hyvin sovitte toisillenne. Lähetä viesti SUUDELMA numeroon ja saat vinkit, joiden avulla tulet huippuhyväksi suutelijaksi. Lähetä viesti HALUTTU numeroon ja saat kuulla kundien mielestä 6 tärkeintä asiaa, jotka tekevät tytöstä halutun. Tää oli siis oikeesti Suosikissa 2004. Voisko edelleen laittaa tekstaria ja saada sillä ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin, ettei tarvitsisi googlata?
Jään jatkamaan lehtien lukemista ja inspiraation etsimistä.
Tässä välissä tapahtuu kesäloma, joka ei oikeastaan ollut lomaa, mutta tapahtui lehtien lukemisen ulkopuolella.
Testasin tekstariasiaan. Ei toiminut enää. Olin hieman pettynyt.
Aikaa on kulunut ja lehtiä on luettu, ja on jännittävää, miten tunnistaa ja huomaa erilaisten trendien palaamisen. Muoti ja musiikki tuntuvat kulkevan syklissä.
En hetkeen ole päässyt lehtien pariin, sillä joku oli tehnyt varauksen ja varannut kaikki samat lehdet. Kysymys kuuluu, että miksi joku toinenkin tekee samaa tutkimusta? Kiinnostaako häntä lehtien visuaalisuus, kieli, 2000-luvun polttavat puheenaiheet, vanha julkkisdraama, lehtien välissä olleet julisteet, tekstaripalstojen vinkit vai jokin muu? Kenties hän haluaa testata, millainen festarityyppi hän on, sopiiko hän yhteen kumppaninsa kanssa, (missä tapauksessa hän tulee pettymään, kun viestiin ei tule vastausta) tai etsiikö hän ajankohtaista internet sanastoa?
Näistä kaikista on tullut inspiraatiota niin Hidassomen visuaalisuuteen kuin sisältöön. Välillä lukiessa hieman unohdin olevani töissä, ja täytyi keskittyä uudestaan etsimään olennaisia asioita ja dokumentoimaan niitä. Oli kiinnostavaa jälkikäteen myös pohtia, mikä kiinnitti huomion: Isot otsikot, vaikeasti luettavat fontit, kiusalliset sananmuunnokset ja letkautukset.
Tutkimusmatka jatkuu, kirjoitan myöhemmin lisää tarkemmin lehtien sisällöistä ja niihin liittyvistä ajatuksista. Ehkä palaan erilaisten testitulosten kanssa, ennustan uudestaan palaavia trendejä, sukellan nuorten naisten kehokuvapuheeseen tai kaivan esiin vanhaa julkkisdraamaa.
Klikkaa lukeaksi koko juttu
Toisin kuin näyttökuva tilitapahtumista, tiliote on virallinen lärpäke tilitapahtumista, jossa näkyy myös alku- ja loppusaldot. Vaikka näyttökuvassa näkyykin tapahtumien rivit, ei kyseessä ole virallinen dokumentti. Vain tiliotteiden avulla saada täsmäytettyä pankkitilien saldot.
Lyhyesti tase kertoo mitä yritys omistaa ja millä se omaisuus on hankittu. Taseessa on kaksi osaa, vastaavaa ja vastattavaa, jotka kokonaisuuksina ovat yhtä suuret. Vastaavaa kertoo nimenomaan sen, mitä yrityksellä on, ja vastattavaa sen, millä se on hankittu. Pienillä toimijoilla yleisimpiä asioita vastaavaa puolella on myyntisaamiset, eli laskut joita on lähetetty, mutta joista ei ole vielä saatu rahaa ja rahat ja pankkisaamiset, eli pankkitilin saldo. Lisäksi siellä voi olla esimerkiksi hankittu kalusto ja tavaravarasto tai avustuksia, joista ei ole vielä saatu rahaa tilille. Vastattavaa puolella näkyy kumulatiivinen tilanne yrityksen edellisten vuosien voitoista ja tappioista sekä ostovelat, eli laskut, joita yritys on saanut, ja joita ei vielä ole maksettu. Lisäksi siellä voi olla itse yritykseen sijoitettua rahaa tai pankkilainoja tai muita velkoja.
Kulttuurin tekeminen vai kokeminen
katso
Tympeät
tytöt
katso
Tympeät
tytöt
